Kaikkihan me koiraihmiset tiedämme, että oma koira on kuin oma lapsi. Sitä rakastaa ja kasvattaa, kuin omaa lasta. Mutta samalla tulee vastuu siitä, että koira tosiaan käyttäytyy tilanteessa kuin tilanteessa hyvin. Ymmärrettävästi näin ei kuitenkaan ole, koska koirat ei ole koneita Sitä ei tosin kaikki ymmärrä. Tähän törmää ajoittain muun muassa nyttelyissä. Näyttelyissä tapaa ihania ja ystävällisiä koiraihmisiä, MUTTA on myös nämä, joiden oma puudeli on perempi, kuin muut ja se oikeuttaa sitten katsomaan nenän vartta pitkin muita. Auta armias, jos oma koira tekee jotain koiramaisen ”fiksua”, niin ihme on, jos ei tulla tikuilla omistajaa tökkimään. Fakta on se, että jokainen koira on aloittelija joskus. Kokemus ikä ja harjoittelu tuo varmuutta hommaan. Jos näyttelyt kiinnostaa, niin kannattaa alottaa koulutus siihen hommaan jo pennusta asti, mutta siltikään ei voi odottaa nuorelta koiralta liikoja. Muiden katseita ei kannata pelätä. Totuushan on se, että koira ei synny näyttelykulttuuriin, vaan se pitää kasvattaa siihen. Sen vuoksi on paljon myös niitä mukavia ihmisiä, joilta aloittelijat saavat neuvoja ja rakentavaa palautetta 🙂 Onkin hyödyllistä esimerkiksi ottaa kasvattaja mukaan pennun ekoihin virallisiin näyttelyihin.
Tässä oli vähän turhaa alustusta tähän itse asiaan, mistä tulin kirjoittamaan. Eli viimeviikonloppuna kävimme Kalajoen ryhmänäyttelyssä, mutta ei suinkaan omien koirien kanssa, vaan käytin isäni jämtlanninpystykorvaa, Lukea, kehässä. Isäläni on siis jalka paketissa, joten ei voinut itse näyttää koiraa. Stressasin asiaa paljon, koska Luke on metsästyskoira, jota ei ole opetettu kulkemaan hihnassa saati koskaan käytetty näyttelyissä. Päivää aiemmin näyttelyitä menimme lapsuudenkotiini Temmekselle ja siellä koitin Lukea kävelyttää hihnassa. Se veti ja oli kuono maassa kokoajan. Namit ei kiinnostanut. Ainoastaan maan haistelu. Pelotti myös, että miten ihmiset suhtautuu nuoreen omistajaan, jonka koira on aivan out of control 😀
Noh, en voinut perääntyä, koska olin jo luvannut koiran näyttämään. Matka kalajoelle kesti kaksi tuntia, ja paikan päällä vähän harjoittelimme. Seisominen siinä vaiheessa onnistu ihan Ok (kuvat), mutta juoksemisesta ei tullut edelleenkään mitään. Tämä kokonainen vartti oli Luken kanssa kehäkäytöstä harjoiteltu (ei siis koskaan aiemmin) ja sitten jo pitikin mennä omaa vuoroa odottamaan. Helpotukseksi näin, että muidenkin koirat olivat enenmmän tai vähemmän huligaaneja. Olihan tämä nimenomaan metsästyskoirien näyttely. Menimme sitten sinne kehään ja Luke oli uudesta tilanteesta suht stressaantunut ja kulki kokoajan pää maassa ja häntä alhaalla. Lisäksi juostessa Luke pyrki kokoajan kehän ulkopuolelle hasitelemaan koiria, mikä teki juoksemisesta vaikeaa. Plussaa etten kaatunut ! 😀 Seisominenkaan ei onnistunut edes niin hyvin kuin kuvissa.
Tuomarilta tuli kuitenkin Luken ulkomuodosta, rakenteesa ja liikkeistä hyvää palautetta. Käsittääkseni ainoa asia, joka pudotti meidät erinomaisesta erittäin hyvään oli Luken haluttomuus esittää itseää, sekä kokemattomuudesta johtuva hermostuneisuus. Lukehan on kyllä tottavie komea koira ! 🙂 Isä oli tyytyväinen, koska näillä resursseilla tulokset oli hyvät. Lisäksi veljeni koira Mosku, joka on Luken veli, sai varasertin. Kokemuksena reissu oli hyvä, vaikka siitä aluksi stressattiinkin. Joten tässä on taas kannustetta niille, joita pelottaa tai jännittää muiden katseet ! Ongelmat pitää kohdata ja silloin tietää mihin kohtaan kannattaa satsata ensikerralla 🙂 Tietenkin suotavaa on, että kotona harjoitellaan edes vähän enemmän kuin se vartti :DD
